maanantai 29. lokakuuta 2012

Sisustustaulut.

Kerron nyt hieman projektista, jonka toteutin jo viime vuonna.
 
Koulussa saimme projektiksi tehdä sisustustaulusarjan, johon piti tulla 2-4 osaa. Sen kriteerini oli muunneltavuus, taulujen oli tarkoitus toimia ryhmänä, mutta myös yksin ja monena eri variaationa.

Tovin mietittyäni päädyin minulle ominaiseen tapaan, päätin tehdä ne maalaamalla. Vietinkin monet iltapäivän tunnit yksin yläkerran maalaamossa maalaillen. 



Todella terapeuttista, voin suositella. 







Tästä taulusta idea sai pohjan, sen on maalannut siskoni ja olin ihaillut sitä jo kauan, kun en itse ollut koskaan mitään taulua maalannut loppuun asti. Siskoni maalaa öljyväreillä, kuin myös minäkin nämä taulut. 






 

Kesä. Juhannus. Mökki.

Ideoinnissa käytin apuna paperia ja kynää. Hain kuvia vuodenaikoihin kevät,kesä,syksy,talvi, joista taulut saivat innoituksen. Ensimmäisenä mieleeni tuli nuotio, siitä Juhannus eli kesä sekä mökki, joka on minulle todella tärkeä ollut aina.


 




Kääntelin kuvia vaakaan ja pystyyn, jotta tiesin mitä haluan.











Halusin tauluihin myös  jotain luonnosta, tai edes viitteitä jokaiseen vuodenaikaan. Tarkoitus oli että kaikissa tauluissa olisi ollut paljon kaikkea, syksyssä lehtiä puissa, keväässä kiviä ja hiekkaa, kesässä nuotiopuita, talvessa lumihiutaleita, mutta idean kehittyesssä suurin osa materiasta jäi pois ja taulun värien pehmeys ja  utuisuus löysivät tärkeimmän roolin.






Hyvin nopeasti päätin, että tauluista tulisi kapeat ja pitkät.
 

Vasemmassa yläreunassa on sävyjä meidän asunnosta, johon aloin tauluja tekemään, siksi värimaailma piti saada rauhoitettua ja päätin tehdä "harmaita tauluja, joissa on väriä", enkä värikkäitä tauluja joissa on harmaansävyjä.


Hain värimaailmaa ja tunnelmaa värikarttojen avulla.

 






Kevät oli alussa vaikein taulu, mutta lopulta kun lopetin turhan vääntämisen niin taulusta tulikin hyvä osa kokonaisuutta.



  




 





Syksyyn tahtoin tuulen ja lehdet sekä värit. Syksy on minulle mieluisin, vaikka samalla myös haikein vuodenaika.




Talvi. Kupla. Lumi ja kimallus. Syvyys.


Talveen tuntui olevan selvät ideat alusta alkaen, mutta nekin muuttuivat ja rauhoittuivat alku-idea-tulvan jälkeen.














Tämä kuva innoitti taulujen asettelussa pystyyn epäsymmetrisesti, sekä vaakaan sivuille.








 Lopulliset taulut ovat tässä. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen.








 Gekko kuittaa.

torstai 25. lokakuuta 2012

Tyyny rojekti II ja verhosta.

Heti ehdin jo pettämään oman lupaukseni, hyi minua. Eilen olin kouluprojektien takia niin rikki poikki etten jaksanut silmiä edes pitää auki, siksipä postaus jäikin.


Mutta nyt asiaan elikkäs kattelin tuota isointa postausta tuossa ja tyynyprojekti numero II onkin mennyt jo huisisti eteenpäin. Suurin osa tyynyistä on jo painettu ja ommeltu, sisätyynyjä vaille valmiina. Vähän muutoksia niihin tuli matkan varrella.




Elikkäs tällänen tuli nyt siitä toiseksi isoimmasta tyynystä jonka sijoituspaikka tulee siis olemaan sohvalla.



Kehno kuva noista kahdesta pikkutyynystä, en jaksanu silittää niitä vielä kuvanotto hetkellä, kun ei niitä sisätyynyjä tosian vielä ole.



Tässäpä näitä kuvia vielä tekovaiheesta, kankaanpainannasta ei ole kuvia, yksin kun tuolla oon aika paljon hääriny niin eipä oo saanu kuvia siitä projektista.





Patience, Pleasure, Passion 

takana 

Generasity, Goals, Graditute



Love, Lust, Laughter 

takana  

Heart, Honesty, Hope



Tuohon Harmony-tyynyyn ku sattu tulemaan tuo virhe niin tein siihen tuollaisen yhden harmaan pystyraidan ja siitä tuli tosi kiva :)


Harmony- tyynyn taakse on painettu

Love





Joy- tyynyn taakse on painettu Beauty











Sitte vielä pikkusen verhosta juttua ja melkein valmiista verhosta tietenki kuva!









Valopöydällä piirsin tekstit läpi litoposterpaperiin, työvaihe oli aika työläs, mutta selvisin siitä kunnialla.





 














Melkein valmis verho!  Leima oikeaan yläreunaan tulee kunhan saan koulussa tehtyä sille kaavion. Lisäsin verhoon myös omana mausteena käsintehtyjä kuviointeja, sutuilta ne näyttää tässä, mutta livenä verho on kyllä aika magee. Myös avokkini oli erittäin tyytyväinen, varsinkin siihen että keittiöön vihdoin pitkän odottelun jälkeen tuli verho ;) 

Ihan on suttu kuva, hutiloiden tullu taas otettua.. Jos sitä joku päivä ottais hyvän kuvan..





Kankaanpainanta ja printin suunnittelu on tullut meille vasta tänä vuonna opetuksessa virallisesti. 

Nuo tekstit näihin on tehty eri tekniikalla kuin minkä opettelemme. Tällä hetkellä siis suunnittelemme koulussa printtiä ja teemme valottamalla siitä pysyvän kaavion jota voi käyttää useita kertoja. Tuo litoposter tekniikka on sellainen että sillä voi painaa vain muutaman jutun ja sitten paperi, joka on kiinnitetty pingotettuun kankaaseen täytyy heittää pois.


Tyynynpäällinen johon tulee tämä teksti ja leima, jonka painan verhoon on tekeillä tällä hetkellä koulussa.




Täytyy ottaa työkuvia välivaiheista, jotta tää arkistointi alkais tuottaa tulostakin ;D

Tässäpä tämä tältä osin taitaapi olla. Jatkoa odotellessa.





-G-




tiistai 23. lokakuuta 2012

Pitkästä aikaa.


Hei vaan! 

Pikkasen ehtiny vierähtää aikaa tähän väliin, blogi innostus nous ja laski, ei vaines, nyt koitan stempata ja ottaa kiinni  ja laitella paljon päivittelyitä tänne ;)


Alotetaas sit siitä mitä lupailin tuolla aikasemmin, ensinnäki julkitilasuunnittelusta ei oikein jääny mitään kerrottavaks kelpaavaa, se jäi aika tavalla kesken. Ei siitä siis sen enempää.

Akustiikkalevyprojektista

Tarkoitus oli tehdä akustoivia sisustustauluja, en keksinyt mitään mitä olisin voinut itselleni tehdä, joten saimme koululta kohteen.

Aloitettiin luokkalaisten kans ryhmässä ja sekin on vielä kesken, ei siitäkään siis mitään valmista näytettävää, otin kuvia kuitenkin valmiista blokeista, joista akustiikkataulu kasataan joskus hamassa tulevaisuudessa..


Leikkasimme Finnfoam eristelevyistä 50x50cm paloja, jotka päällystimme keinopellavakankailla. Teimme sarjan Galleriaan, johon värisävyt ovat valittu sopiviksi.
Blokkeja on yhteensä 13, joista 3 oranssia, 4 mustaa ja loput valkoisia. Ne tulevat neliömuodostelmaan osittain toistensa päälle.

    




Teimme myös pieniä kuutioita, 10x10, joista kokoamme kuvioita isojen levyjen päälle.




Lisää päivittelyjä pyrin laittamaan yhden päivässä! En voi luvata, mutta yritän parhaani..



-G-