tiistai 23. lokakuuta 2012

Pitkästä aikaa.


Hei vaan! 

Pikkasen ehtiny vierähtää aikaa tähän väliin, blogi innostus nous ja laski, ei vaines, nyt koitan stempata ja ottaa kiinni  ja laitella paljon päivittelyitä tänne ;)


Alotetaas sit siitä mitä lupailin tuolla aikasemmin, ensinnäki julkitilasuunnittelusta ei oikein jääny mitään kerrottavaks kelpaavaa, se jäi aika tavalla kesken. Ei siitä siis sen enempää.

Akustiikkalevyprojektista

Tarkoitus oli tehdä akustoivia sisustustauluja, en keksinyt mitään mitä olisin voinut itselleni tehdä, joten saimme koululta kohteen.

Aloitettiin luokkalaisten kans ryhmässä ja sekin on vielä kesken, ei siitäkään siis mitään valmista näytettävää, otin kuvia kuitenkin valmiista blokeista, joista akustiikkataulu kasataan joskus hamassa tulevaisuudessa..


Leikkasimme Finnfoam eristelevyistä 50x50cm paloja, jotka päällystimme keinopellavakankailla. Teimme sarjan Galleriaan, johon värisävyt ovat valittu sopiviksi.
Blokkeja on yhteensä 13, joista 3 oranssia, 4 mustaa ja loput valkoisia. Ne tulevat neliömuodostelmaan osittain toistensa päälle.

    




Teimme myös pieniä kuutioita, 10x10, joista kokoamme kuvioita isojen levyjen päälle.




Lisää päivittelyjä pyrin laittamaan yhden päivässä! En voi luvata, mutta yritän parhaani..



-G-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti